perjantai 27. syyskuuta 2013

Rakas Myrtti on poissa....

Maanantaina 23.9.2013 jouduimme nukuttamaan Myrtin ikiuneen...
Myrtti lopetti syömisen noin kuukautta aiemmin ja se herätti heti epäilyksen, että joku on vialla, kyseessä kuitenkin koira, joka ei koskaan jättänyt muruakaan kuppiin. Myrttiä tutkittiin ja tutkittiin ja tutkittiin, verikokeita, ultraa, ohutneulanäytettä ja lisää verikokeita. Mitään muuta ei selvinnyt kuin, että veri- ja maksa-arvot heittelivät ja maksa oli laajentunut. Välillä näytti jo, että Myrtti alkaa toipua, kaikki arvot olivat jo melkein viitearvoissa. Kuitenkin viimeisessä kontrollissa oli maksa-arvot nousseet ihan tähtitieteellisiin lukemiin. Päätös tehtiin, Myrtti pääsisi pois ja kärsimykset loppuisivat.
Myrtti laihtui ja lihakset katosivat, maksa oli suurentunut niin paljon, että se painoi muita elimiä alaspäin. Vettä kului kolmin-nelinkertaisia määriä normaaliin verrattuna ja Myrtti oli todella väsynyt koko ajan.
Syytä tähän kaikkeen ei vieläkään selvinnyt, joten Myrtti-rukka meni avattavaksi Yliopistolliseen eläinsairaalaan. Enää vain toivomme, että he selvittävät syyn tähän kaikkeen.
Päivitystä 13.2.2014. Eilen sain lopullisen raportin Myrtin ruumiinavauksesta. Syynä kaikkeen sairasteluun oli Addisonin tauti, joka Myrtin tapauksessa ilmeisesti iski tosi rajuna Addisonin kriisinä.

Hyvää matkaa Myrtti rakas <3. Enää ei tarvitse kärsiä kipuja ja siellä missä olet nyt ei ole mitään pelättävää <3.

Myrtti ja emänsä Fiona toiseksi viimeisenä päivänä....


Porvoon kaikkien rotujen näyttely 15.9.2013

Ensimmäistä kertaa Porvoossa näyttelyssä ja miksi ei voisi mennä toisenkin kerran =).
Mukana Aiko-Muori ja Lilja. Aikon viimeinen näyttelykäynti tälle vuodelle ja tuloksena PN2 ja ROP-Veteraani! Hyvin se mummo jaksaa vielä mennä ja päihittää nuorempiakin ;). Tuomarina siis amerikanakitoilla Matti Luoso. Ko. tuomari on joskus tehnyt Aikosta ROPin junnuluokassa ja halusin käydä näyttämässä, että vielä mennään. Tuomari muisti tapauksen ja kehui kuinka hyvässä kunnossa Aiko on vielä =).
Basenjeilla oli tuomarina Hassi Assenmachel-Feyel Saksasta. Lilja kipitteli itsensä PN3 sijalle ja sai ihka ekan SERTin!
Kiitos reissuseurasta Mantulle ja onnea vielä hurjasti Annikin ROP, ROP-Junnu ja BIS3 Juniori sijoista! Ja kiitos Maaritille mukavasta päivästä onnea vielä Rhinon SERTistä =).
Kuvat alla on kaikki ottanut Maarit Haavisto.
Aiko tuomarin arvosteltavana.

Vielä mummolla jalka nousee.

Ja näin komeasti se nousi BIS Vetsku kehässä....

perjantai 6. syyskuuta 2013

Mantyharju KR 31.8.2013 ja Amerikanakitoiden erikoisnäytttely 1.9.2013

Viikonlopun reissulle lähti mukaan Lilja, Aiko ja Tirppa jotka olivat menossa kehään ja Casey ja Myrtti muuten vain turisteiksi.
Lauantaina Mäntyharjulla kehässä olivat Lilja ja Aiko.
Basenjeilla tuomarina Maija Mäkinen ja Liljalla ensimmäinen junnuluokka. Ja hyvinhän se meni; JUN ERI 2 SA PN 4 ja VARA-SERT! Oikein hyvä startti aikuisten sarjassa =)
Amerikanakitoilla tuomarina Hilkka Salohalla, joka arvosteli Aikon ERInomaiseksi ja näin ollen Aiko oli ROP-Veteraani =). Sijoitusta BIS-Veteraani kehässä ei tullut.

Sunnuntaiksi matkasimme Hollolaan amerikanakitoiden erikoisnäyttelyyn. Tuomarina oli Dave Chapman Englannista. Hän kasvattaa amerikanakitoja (Englannissa Akita) nimellä Kitsune.
Tirppa sijoittui 5-7 kk ikäisissä narttupennuissa neljänneksi kahdeksasta. Näyttelykehien korkkaus meni siis oikein hienosti!
Aiko sai erittäin tiukalla skaalalla arvostelleelta tuomarilta Hyvän. Ja onhan Aiko hyvä koira =).
Kehässä oli myös Fasu, joka sai Teen niinkuin suurin osa junnunartuista.

Kiitokset seurasta taas kaikki ystävät sekä lauantaina, että sunnuntaina =)

Huonoja uutisia

Yoko (Shimmerian Total Blizzard), Stellan ja Hermannin tytär on sairastunut SA:han.
Näin ollen Yokoa ei tulla käyttämään jalostukseen.

Onneksi kuitenkin Yoko itse on pirteä ja ei näytä ollenkaan kärsivän tai olevan kipeä =)