perjantai 27. syyskuuta 2013

Rakas Myrtti on poissa....

Maanantaina 23.9.2013 jouduimme nukuttamaan Myrtin ikiuneen...
Myrtti lopetti syömisen noin kuukautta aiemmin ja se herätti heti epäilyksen, että joku on vialla, kyseessä kuitenkin koira, joka ei koskaan jättänyt muruakaan kuppiin. Myrttiä tutkittiin ja tutkittiin ja tutkittiin, verikokeita, ultraa, ohutneulanäytettä ja lisää verikokeita. Mitään muuta ei selvinnyt kuin, että veri- ja maksa-arvot heittelivät ja maksa oli laajentunut. Välillä näytti jo, että Myrtti alkaa toipua, kaikki arvot olivat jo melkein viitearvoissa. Kuitenkin viimeisessä kontrollissa oli maksa-arvot nousseet ihan tähtitieteellisiin lukemiin. Päätös tehtiin, Myrtti pääsisi pois ja kärsimykset loppuisivat.
Myrtti laihtui ja lihakset katosivat, maksa oli suurentunut niin paljon, että se painoi muita elimiä alaspäin. Vettä kului kolmin-nelinkertaisia määriä normaaliin verrattuna ja Myrtti oli todella väsynyt koko ajan.
Syytä tähän kaikkeen ei vieläkään selvinnyt, joten Myrtti-rukka meni avattavaksi Yliopistolliseen eläinsairaalaan. Enää vain toivomme, että he selvittävät syyn tähän kaikkeen.
Päivitystä 13.2.2014. Eilen sain lopullisen raportin Myrtin ruumiinavauksesta. Syynä kaikkeen sairasteluun oli Addisonin tauti, joka Myrtin tapauksessa ilmeisesti iski tosi rajuna Addisonin kriisinä.

Hyvää matkaa Myrtti rakas <3. Enää ei tarvitse kärsiä kipuja ja siellä missä olet nyt ei ole mitään pelättävää <3.

Myrtti ja emänsä Fiona toiseksi viimeisenä päivänä....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti